Last summer outfit

September 3, 2014

Paluu arkeen on tapahtunut rytinällä näiden parin päivän aikana. Maanantaina oli viimeinen lomapäiväni ja suuntasin silloin ystäväni kanssa Myllyyn pikaiselle syysvaate kierrokselle. Musta tuntuu että syysvaatteiden osalta alkaa nyt paketti olemaan kasassa - vain jotkut kivat tennarit uupuvat kaapistani.
Tämä syksy tuntuu kyllä niin omalta lähes kaikkine trendeineen. Pitkät villatakit ja viitat mahdollistava kesätoppien käytön jatkumisen koville pakkasille asti.
Itse olen nyt ekat työpäivät viihtynyt töissä jumpsuitissa kera pitkän villatakin.

Mutta kuten otsikkokin kertoo olisi tämä asukuvapostaus vielä kesää täynnä. Kuvat on otettu Haniassa lomamme viimeisenä iltana. Sydän suurena aloitan ja päätän tämän kuvasarjan - niin ihana loma tuli vietettyä.

Hanian kauppojen valikoima ei pettänyt tälläkään kertaa ja yksi reissun parhaista hankinnoistani oli kuvissa näkyvä musta kimono. Etsin koko kesän yksiväristä kimonoa jossa olisi joko pitsiä tai hapsuja. Tälle viikolla on luvattu niin kivaa ilmaa, että taidan pukeutua tuohon kimonoon kun perjantaina suuntaan Helsinkiin.

Hankitteko te tänä kesänä kimonoa? Miellyttääkö kimono teidän silmäänne?









Kuvat: Tomi

Aurinkolasit, Gina Tricot (saatu)
Kimono, Pull and Bear (new) 
Toppi, Gina Tricot
Shortsit, Forever21/ Laukku, MBMJ
Sormus, Zara (new)
Kengät, Birkenstock (saatu yhteistyönä Footwaylta)

Ihanaa syyskuuta kaikille! <3

12 comments:

  1. Onpa ihana kimono! Mä en ole ostanut, kun en ole löytänyt just sellaista omaa. Mut tuo sun on ihana :)
    Ja miten ihanat maisemat ja upea sinä♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti löydät vielä jonkun kivan itsellesikin. :)
      Kiitos kovasti Janet! <3

      Delete
  2. Upeita kuvia ja täydellinen kimono ♡♥♡ mä hankein omani myös toissa viikolla tallinnan reissulta :)♡ kimonot on kyllä ihania! Mukavaa alkavaa syksyä sulle kaunistus ♥♡♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oii, mun täytyykin sunnuntaina tulla kurkkimaan blogiin että millaisen oot löytänyt kun on viimein vapaapäivä. :)
      Kiitos samoin ihana! <3

      Delete
  3. Onpas kauniita kuvia. Itse en ole ostanut, sopivaa ei ole tullut vastaan. Mutta vastaisuudessa mahdollisesti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pidän peukkuja että sopiva tulee vastaan, toi on niin käytännöllinen vaate. :)
      Kiitos! <3

      Delete
  4. Aivan ihana asu!! ♥ Ja tosi ihana tää koko sun blogi :) Jään seurailee! :)

    Tsekkaathan myös?(:
    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti Henna, ihana kuulla! <3
      Käyn ehdottomasti kurkkimassa. :)

      Delete
  5. Tosi kauniita kuvia! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    ReplyDelete
  6. Aivan ihania kuvia tuo sun asu on myös todella kiva! :)

    http://combering.blogspot.fi/

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.