New Accessories

February 14, 2015

Päivän sana on marmorialusta. Miten ihmeessä olen tullut toimeen ennen sitä? Vaikka ranteeni melkein venyi poikki alustaa kantaessani niin nämä kuvat nähtyäni kumitan kaiken valitukseni pois. Se nyt vaan on fakta, että minä, marmori ja kamera olemme luodut toisillemme. Toki kuvattavilla kohteillakin saattaa olla osuutta asiaan.


Tällä viikolla aurinko on näkynyt enemmän kuin sekunnin ja se jotenkin antaa lupauksen siitä, että kyllä se kevät sieltä ihan oikesti alkaa tekemään tuloaan. Kevään lähestyminen saa lämpimien neuleudein sijaan katseeni lukittautumaan koruihin ja muihin asusteisiin. Kevään tullessa vaihdan lapaset mieluusti sormuksiin. Nämä kuvissa näkyvät kaunottaret bongasin & Other Storiesin alesta. Kevättä odotellessa.


Käväisin eilen Monkissa fiilistelemässä kevään uutuuksia. Aikaa ei ollut paljon kun piti kiiruhtaa töihin, mutta ehdin bongaamaan ihanasta aurinkolasivalikoimasta yhdet itselleni. Aurinkolasit ovat turva-asusteeni ja lähes asusta kuin asusta saa mielestäni mielenkiintoisemman aurinkolaseilla. Toivottavasti ehtisin mahdollisimman pian kuvailemaan asua uusilla arskoillani. Kirkas pokaisia kun olen etsinyt jo pidemmän aikaa.


Mutta nyt siirryn telkkarin ääreen ja aloitan viikonlopun vieton jotain hömppää katsellen.


Ihanaa ystävänpäivää ja kevään odotusta kaikille! <3


SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSC


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

6 comments:

  1. Ihanat nuo arskat! Pitänee ehkä käydä katsastamassa Monkin tarjonta :)

    ReplyDelete
  2. Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä ja nyt varmaan on valikoimakin vielä ihan parhaimmillaan kun ollaan vasta helmikuussa. :)

    Kiitos Jasmin! <3

    ReplyDelete
  3. Mä olen kans jo pitkään metsästänyt täydellistä marmorialustaa! :D Ihanat kuvat, pakko sellainen on kyllä hommata! <3

    ReplyDelete
  4. Se ei oo mikään helppo tehtävä, mutta kamera kiittää kun sopivan löytää! :D
    Kiitos! <3

    ReplyDelete
  5. Ihana tuo ruusukultainen sormus!

    ReplyDelete
  6. Kiitos Chenille, se on omakin lempparini. :)

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.