Uudistunut ulkoasu

September 24, 2015

Blogi alkaa koko ajan näyttämään enemmän ja enemmän itseltäni. Blogimuutosta asti olen ollut erittäin tyytyväinen blogini ulkoasuun, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana tehdyt pienet muutokset ja tänään se vähän näkyvämpikin muutos, on saanut oloni tuntumaan entistä kotoisammalta.

Ensin vaihtui postausten otsikko pois kaunosta, koska kaipasin selkeämpää ilmettä blogiini. Halusin myös luopua osittain pinkistä väristä tehosteena ja niinpä se vaihdettiin useampaan kohtaan harmaaksi. Kukaan ei varmaan edes ole näitä muutoksia huomannut, mutta itse huomaan ne muutokset edelleen päivittäin.

Isoin muutos ulkoasuun tapahtui tänään, kun uusi banneri löysi tiensä blogiini. Olen miettinyt bannerin vaihtoa keväästä asti, mutta en oikein ole tiennyt, että millaisen haluaisin. Reissussa otettujen asukuvien joukosta löytyi kuitenkin kuva, joka jäi mieleeni ja niinpä viime viikolla ystävääni Erikaa treffatessa kysyin häneltä, että saisikohan tästä tehtyä bannerin. Itse en todellakaan osaa tehdä banneria, joten olen todella kiitollinen Erikalle tästä ihanasta bannerista.♥ Kun kysyin, että miten voin korvata hänen apunsa, niin kuulemma miltsi olisi ihan ok. :D

Vielä pitäisi vaihtaa tuo sivupalkin pieni kuva ja sitten alkaisi olemaan ulkoasun muutos tältä erää taputeltu. Toista päivää jatkuva kaktuksen vierailu kurkussani on ainut asia, joka vetää mielen vähän matalaksi, koska se luultavasti on vain alkusoittoa jostain kurjemmasta. Mutta ei mietitä sitä vielä sen enempää.
Mitä te olette mieltä uudesta bannerista?


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

8 comments:

  1. Oikein ihana uudistunut syyslook blogillasi! <3

    ReplyDelete
  2. Classy!! Hyvältä näyttää!!! :)

    ReplyDelete
  3. Näyttää tosi hyvältä, tykkään! :)

    ReplyDelete
  4. Oikein tyylikäs tuo uusi banneri! Tykkään :)

    ReplyDelete
  5. Kiitos, ihana kuulla että tykkäät! <3

    ReplyDelete
  6. Sinäkin täällä, kiitos kovasti ihana! <3

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.