MUST HAVE COAT

August 14, 2016

Suomessa oli jo torstaina aika syksyinen sää kun lähdimme matkalle kohti Haniaa. Jos en olisi suunnannut lentokentälle, niin olisin varmasti napannut kaapista päälleni neuleen tai jopa kevyen takin. Ilmassa tuoksui syksy. Kun kesä on vierähtänyt lähinnä töissä niin tuon sanan: syksy, ääneen sanominen on jotenkin ahdistavaa. Toisaalta se antaa lupauksen inspiroivimmasta pukeutumisajasta mitä vuodenajat tuovat tullessaan ja tähän pointtiin haluankin aina takertua kun syksy tekee tuloaan. Toki tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä, että kesäkin tekee vielä paluun, mutta kaupoissa kannattaa katse kiinnittää jo totaalisesti syysjuttuihin.

Sitä olen itsekin tehnyt täällä Haniassa nyt parin päivän ajan, joina olen kaupoissa käynyt pyörimässä. Jotain ale juttuja täällä on vielä liikkeissä, mutta uudet mallistot hallitsevat jo selkeästi kauppojen hyllyjä. Aionkin koluta ne hyllyt millimetrin tarkkuudella lempparikaupoissani näiden kahden viikon aikana. Muutaman ostoksen olen jo ehtinyt tekemään, mutta niistä en höpötä nyt sen enempää. Olen nimittäin löytänyt jotain, josta oli pakko vinkata teillekin: takki, jota ilman on lähes mahdoton ajatella tulossa olevan syksyn kohtaamista.

Mulla oli viime kuussa melkein kolmen viikon ajan kirppispöytä ja myin siellä aika monta takkiakin. Kaipasin vaihtelua vaatekaappiini, koska etsinnässä on joku klassisempi, sellainen ajattoman tyylikäs, takki. Tilaa kun on rajallisesti niin siksi kirppikselle päätyi muiden vaatteiden lisäksi useampi takkikin.

Heti perjantaina kävimme Tomin kanssa Zarassa ja löysimme molemmat todella kivat takit. Liike oli jo sulkeutumassa niin emme ehtineet sovitella kunnolla, mutta heti kun se on tehty niin lähtee takkitilaus verkkokauppaan. Koska Zaran nettikauppa toimittaa nyt myös Suomeen niin en halua raahata takkia täältä ja samalla kuormittaa matkalaukkuani turhalla painolla. Eikö olekin erittäin järkevä suunnitelma?

Ja mitä sitä nyt ei tekisi näin ihanan takin vuoksi:





Kuvat: ZARA 

Onhan se jotenkin greisiä että istun tässä partsilla bikinit päällä tätä postausta kirjoittamassa ja silti haaveilen takista, mutta minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa.

Ihanaa sunnuntaita teille ja hei, mitäs tykkäsitte tosta takista? 

XX Reetta 


4 comments:

  1. TOi takki on kyl aika ihana, hurjan monikäyttöisen näköinen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä, just sitä monikäyttöisyyttä mäkin mietin! <3
      Tänään kävin sitä sovittamassa paremmin ja jos vaan netti jaksaa pelittää niin laitan vielä tänään tilauksen menemään. :)

      Delete
  2. On kyllä todellakin kiva takki! Kelpais tänne kans :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kävitkö Turun Zarasta jo katsomassa? :D

      Delete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.