HIUKSET JOISTA OLEN HAAVEILLUT

May 21, 2017

Tiiättekö kun on hirveän vahva visio jostain ja sitten istut kampaajan tuoliin ja tajuat, että lopputulos on suhteellisen kaukana siitä visiosta. Olkoon sitten kuinka turhamaista tahansa, niin mulla tyytyväisyys siihen onnistuneeseen lookkiin lähtee tosi isosti hiuksista. Jos hiukset on huonot, niin tuntuu ettei edes hyvä meikki pelasta sitä faktaa. 

Ystäväni ovat kyllästymiseen asti kuunnelleet rutinaani aina väärän sävyisistä hiuksista. Hetkittäin olen saattanut olla tyytyväinen, mutta takaraivossa on ollut vahvasti se fiilis, että ei ne hiukset nyt kuitenkaan ole ihan sitä mistä olen haaveillut. Sitten löysin kampaajan, joka tiesi vain hiuksiani katsomalla, että mikä niissä on mennyt mönkään ja että miten lopputuloksesta saisi tasaisen ja juuri sellaisen haaveilemani sävyisen. Tämä tapahtui jo alkuvuodesta kun istahdin Kampin QHairin penkkiin ihanan Kaisa-Marian käsittelyyn. Kävin silloin testaamassa uutta blow-dry-barin salonkiföönäystä ja samalla juttelimme matkastani kohti supervaaleita ja kylmiä hiuksia. Lähtökohta kun jokunen vuosi sitten on ollut se, että mulla oli usean vuoden ajan mustat hiukset.

Hiuksista tuli ihanat ja lopputulos pysyi monta päivää kauniina. Olen testannut vastaavia föönauspalveluita myös muissa kampaamoissa ja jopa Berliinissäkin ja tämä Kaisa-Marian tekemän föönauksen lopputulos pysyi kyllä kaikista pisimpään kauniina. Jos en ihan vääri muista, niin pesin hiukset seuraavan kerran vasta melkein viikon päästä.

Kaisa-Marialla oli heti ensimmäisellä tapaamisellamme vahva visio siitä, että miten hiusteni värin saisi juuri sellaiseksi josta olen jo kauan haaveillut. Olin jo miettinyt että luovun tästä hiusväristä kokonaan, koska se ei ollut sitä mitä olisin halunnut. Innostuin kuitenkin Kaisa-Marian visiosta niin paljon, että otin myöhemmin QHairiin yhteyttä ja varasimme ajan yhteistyön merkeissä. 


Vaikka hiukseni olivat jo vaaleat, niin ne eivät olleet yhtään tasaisenväriset. Lähdimme tekemään vaalennusta Olaplexin kanssa. Aikaa vierähti useampi tunti, mutta lopputulos oli jotain niin parasta. Istuin pesupaikallakin kauan, mutta aika ei tuntunut niin pitkälle miltä se yleensä tuntuu, koska QHairissa on hierovat tuolit pesupaikalla. Vähänkö sellainen tuoli olisi ihana ihan vaan kotonakin!

Käynnistäni on nyt vajaa kaksi kuukautta aikaa ja olen antanut ajan kulua ennen tämän postauksen tekoa ihan siksi, että olen halunnut nähdä miten tällä kertaa lopputulos on kestänyt. Välillä olen lähtenyt kampaajalta semisti vaaleanharmaan tukan kanssa, mutta yhden pesun jälkeen siitä sävystä ei ole ollut enää mitään jäljellä. Käytän aina pesujen yhteydessä jotain silver tuotetta tai tuotteita. Nyt olen käyttänyt niitä oikeasti paljon vähemmän mitä yleensä ja hiukseni ovat tasaiset ja kauniin väriset vielä näinkin pitkän ajan jälkeen. Toki tyvikasvua on jo ehtinyt tulemaan, mutta se tuo kivaa vaihtelua tuohon väriin. Enkä nyt oikein tiedäkään, että olenko sitä tyveä edes ihan heti vaalentamassa uudelleen. Kesällä hiukset vaalenevat muutenkin ja Kaisa-Maria myös jutteli, että tämän värin ylläpitoon voisi sopia tyveen tehtävät mikroraidat. Täysin uusi juttu tuollainen vinkki ainakin itselleni, joten katsotaan mitä hiuksilleni jatkossa tapahtuu.


Olaplex on kyllä ollut ehdoton hiusteni pelastaja ja tällä kertaa ostin myös sen kotihoitotuotteen itselleni. Sain sen käyttöön hyviä vinkkejä ja hiukset ovat pysyneet ihanan sileinä edelleen. Mulla on semisti luonnonkihara hius ja sen huomaa lähinnä siitä, että kostealla säällä tukka muuttuu tosi karvaiseksi ja pörröiseksi. Olenkin kiinnittänyt huomiota, että Olaplex hoito on auttanut tähänkin ongelmaan. 

Kirjoittelen tätä postausta ulkona ja oma kuvani heijastuu tästä läppärin näytöstä. Jopa siitä näen, että miten ihanan sävyinen tämä sykeröllä oleva tukka on edelleen. 
Vaikka tää kevät on muuten ollut vähän haasteellinen, niin kerrankin hiukset ovat olleet hyvin päivästä ja viikosta toiseen.

Kiitos tuhannesti QHair ja Kaisa-Maria!❤︎

Ja sinä joka haaveilet kylmänvaaleista tai vaaleanharmaista hiuksista niin nyt tiedät mihin kampaamoon kannattaa sellaiset mennä värjäyttämään. Kampin kortteleissa sijaitseva QHair on vieläpä ihan superhieno kampaamo. Ajan voit varata tästä numerosta: +358931544700.

Ihanaa kevään jatkoa kaikille!❤︎

XX Reetta 

6 comments:

  1. Aivan ihanat hiukset! Tuosta sävystä minäkin haaveilin joskus, tosin tyvi tummalla vielä, mutta punapigmentti ei anna sen pysyä pitkään joten luovuin ajatuksesta:( Kylmä sen olla pitää, en voi kun ihailla näitä sitten muilla ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos superisti ihana Kata! <3

      Voi ei, onpa ikävä kuulla! :( Tän värin ylläpito on kyllä haastavaa, mutta nyt kun pohja on viimein tarpeeksi vaalea + tasaisen värinen niin ylläpito on ollut ihmeen helppoa. Mutta olenkin tällaista väriä yrittänyt saada itselleni jo jokusen vuoden ajan, niin ehkä se kotihoitokin menee jo niin rutiinilla! :D
      Ehkä säkin vielä onnistut, vaikkakin ihanan väriset sun hiukset on kyllä nytkin! <3

      Delete
  2. Kauniin väriset hiukset sinulla! Oaplex on kyllä superhyvä hoito vaaleissa värikäsittelyssä, itse kävin parisen viikkoa sitten kampaajalla ja otin juurikin tuon Oaplex-hoidon ja aion ehdottomasti seuraavalla kerralla ottaa sen myös. Ihanaa kevättä myös sinulle!

    ReplyDelete
  3. Upeat hiukset! Muutenkin tyylisi vaikuttaa kivalta. Itsekin miettinyt näin kesän tullessa, että olisi mukava vaalennella jälleen tukkaa. Ainakin latvoja :)

    ReplyDelete
  4. Vau, todella upeat hiukset! Yleensä en välitä kovin kylmänsävyisistä, harmahtavaan vivahtavista hiuksista, mutta nuo sun hiukset on tosi kauniit! Sopii sulle!

    ReplyDelete
  5. Aivan upea sävy, sopii sulle erittäin hyvin! Oon myös vähän kateellinen tuosta pituudesta ja kiharoista (joita en omassa päässä saa pysymään yhtään) :D.

    ReplyDelete

»
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.